lauantai 14. marraskuuta 2009
tiistai 6. lokakuuta 2009
maanantai 7. syyskuuta 2009
Juhla Mokka
Saran albumi
lauantai 23. toukokuuta 2009
Keinuttelua
tiistai 5. toukokuuta 2009
Dan Kessler -cats and dogs
Riemastuttavia koira- ja kissa-aiheisia tauluja, joista 2 yllä olevaa löytyy meidänkin seinältä. (3 koiraa löytyi kirppikseltä ja on nyt laitettu vauvan kehdon yläpuolelle). Tässä linkissä lisää.
Ja tässä tietoa taiteilijasta.
tiistai 7. huhtikuuta 2009
Askartelua
Äitiysloma alkoi ja heti täytyi keksiä jotain projektia. Eero Aarnion nettisivuilla myydään Zoo-mobilea ja kun hinta oli turhan korkea sen ostamiseksi päätin yrittää saada jotain itse aikaiseksi. Tässä lopputulos, jota tosin täytyy vielä hieman hioa.
_______________
Vuoden 2009 Sarjakuva-Finlandia-palkinnon sai Risto Isomäen, Petri Tolppasen ja Jussi Kaakisen teos Sarasvatin hiekkaa. Petri Tolppanen on käsikirjoittanut ja Jussi Kaakinen kuvittanut Risto Isomäen alunperin romaanina vuonna 2005 ilmestyneen ekologisen trillerin. Palkitun teoksen valitsi näyttelijä Seela Sella.
maanantai 9. maaliskuuta 2009
Sarjakuva Finlandia
Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinto (perustettu vuonna 2007) myönnetään kotimaiselle tekijälle yksin tai yhdessä toisen osapuolen kanssa tekemästä ansiokkaasta sarjakuva-albumista. Tunnustuspalkinto (5000 euroa) myönnetään vuosittain keväällä Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaalin yhteydessä (tänä vuonna 27.3.-29.3.).
Ensimmäisen Sarjakuva-Finlandian voitti viime vuonna Milla Paloniemi Kiroileva Siili -albumillaan.
Tämän vuoden finalistit löytyvät täältä.
Oma suosikkini on (jostain syystä) Katja Tukiaisen Rusina.

tiistai 27. tammikuuta 2009
sunnuntai 11. tammikuuta 2009
vauva vs. koira
"Jos siis ymmärsin oikein, tarvitsee vain huutaa, niin saa palvelua!" Katso koko strippi tästä: Boule et Bill
maanantai 5. tammikuuta 2009
Sarjakuvaa Suomessa
Suomessa järjestetetään paljon sarjakuviin liittyvää toimintaa, mm.
- Kemin sarjakuvapäivät 23.-24.5.2009 (jo 28. kerran)
- Helsingin sarjakuvafestivaalit syyskuussa (jo 24.kerran)
- Kvaak.fi sarjakuvaportaali
- Suomen sarjakuvaseura on toiminut vuodesta 1971 asti (kun liityt nyt jäseneksi verkon kautta, saat liittymistarjouksena joko 3 Sarjainfo-lehden vanhaa numeroa tai ranskalaista nykysarjakuvaa esittelevän Kani, hevonen ja shakaali -albumin), jäsenmaksu 20/15 e sisältää 4 kertaa vuodessa ilmestyvän Sarjainfo-lehden tilauksen.
- Sarjakuvakeskus Helsingin Kalliossa osoitteessa Kolmas Linja 17 järjestää näyttelyitä ja kursseja, ja joka kuukauden viimeisenä lauantaina Sarjakuvakirppiksen.
- Sarjakuvakurssi Ranskan kulttuurikeskuksessa (järjestettiin marras-joululukuussa 2008, toivottavasti tänä vuonna uudestaan)
- ainakin Rovalaopistossa Rovaniemellä, Limingan taidekoulussa ja Oriveden opistolla on Sarjakuvalinja, jossa voi opiskella sarjakuvien piirtämistä. Lisäksi Lahden Taideinstituutissa järjestetään sarjakuvan erikoistumisopintoja.

torstai 1. tammikuuta 2009
Sarjakuva Ranskassa
Boule et Bill
Ranska on varmasti sarjakuvan kärkimaa ainakin Euroopassa. Siellä sarjakuvia (BD= la bande dessinée) lukevat yhtälailla lapset ja aikuiset ja erilaisia sarjakuvia julkaistaan tuhansittain. Sarjakuva rinnastetaan täysin muihin kirjallisuudenlajeihin, sitä kutsutaan 9.taiteenlajiksi (le 9e art) ja monet ranskalaiset klassikkoteokset on julkaistu myös sarjakuvina. Mm. wikipediassa sarjakuvia käsittelevä englanninkielinen sivu alkaa: "Comics is a graphic medium ..." , kun taas vastaa ranskankielinen sivu: "La bande dessinée est un art ..."
Tammi-helmikuun vaihteessa pidetään Angoulêmessa, lähellä Bordeaux'ta vuosittainen sarjakuvafestivaali (Festival international de la Bande Dessinée). 43 000 asukkaan Angoulême mainostaa itseään maailman sarjakuvapääkaupunkina. Tänä vuonna ohjelmistossa on mm. näyttely 50 vuotta täyttävästä suosikkisarjastani Boule et Bill. Tämä belgialaisen Jean Roban luoma sympaattinen poika (Boule) ja spanieli (Bill) ilmestyi ensimmäisen kerran Spirou-lehdessä vuonna 1959.

Blogin aloitus -kokeilu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)